Yhdistyksen historiaa haastattelun muodossa

Haastateltavana yhdistyksen puheenjohtaja Seija Lehikoinen, haastattelijana Invalidiliiton liittohallituksen jäsen Juhani Merikallio

Vietämme Joensuun Seudun Invalidien 70-vuotisjuhlaa tänään. Paikalla ei ole ketään, joka olisi ollut tuolloin perustamassa yhdistystä, joten Sinä Seija olet tutustunut yhdistyksen asiakirjoihin ja ennen kirjoitettuihin teksteihin. Mitä olet saanut selville yhdistyksen perustamisesta?

Sodan tuomana oli tänne Joensuuhun kotiutunut  torikauppias Oskari Helenius vaimonsa kanssa. Hän oli entisessä kotikaupungissaan Viipurissa toiminut invalidiyhdistyksessä useita vuosia. Heleniuksen aloitteesta oli syyskesällä 45 paikallisessa lehdessä pieni kokousilmoitus.

 Syyskuun 9:nä päivänä kokoontui pieneen työmaaparakkiin 28 vammaista ihmistä. He olivat Joensuusta ja lähiympäristöstä, ja kiinnostuneita perustamaan oman  yhdistyksen.

 Paikalla oli Invalidiliiton edustajana huoltosihteeri Reino Alho Helsingistä, sekä Vilho Reittola Lauritsalasta. He edustivat järjestötyön kokemusta, toimien kokouksen puheenjohtajana ja sihteerinä. Keskusjärjestön nimi oli tuolloin Suomen Siviili- ja Asevelvollisuusinvaliidien Liitto r.y.

 Tämän yhdistyksen nimeksi hyväksyttiin Joensuun Seudun Invaliidit  ry ja nimi muutettiin vuonna 1973 jättämällä invaliidit-sanasta yksi i pois, eli invalidit.

 Esteettömyyden toteutuminen liikkumismahdollisuuksien lisääjänä?

 Esteettömyyttähän on monenlaista. Fyysistä ja asenteellista. Fyysisiä esteitä ovat edelliset toimijat aktiivisesti hoitaneet. Kaupunkisuunnittelussa on vammaisneuvoston lisäksi ollut mukana myös esteettömyystyöryhmissä useita jäseniämme. Tälläkin hetkellä meillä on jäseniä, joita kutsutaan mukaan suunnitteluun, mutta mutta…enempikin pitäisi rakentajien käyttää käyttäjäkokemuksiamme.

 Asenteellista esteettömyyttä yhdistyksessämme on alettu edistämään mm. pitämällä Mutalan koulun alakoululaisten kanssa keskustelua vammaisuudesta sekä pelituokioita.

 Hyvin paljon tällä rintamalla olisi vielä tekemistä.

 Yhteistyö kaupungin, seurakuntien ja muiden vammaisjärjestöjen kanssa?

 Yhteistyö Joensuun kaupungin vammaispalvelujen kanssa on hyvää. Sieltä tulee jäseniltoihimme ihmisiä tentattavaksi ja sinne on voinut aina ottaa yhteyttä jos jokin asia on tuntunut kinkkiseltä.

 Esimerkkinä: Jos neuvontarinkiimme on tullut vaikea asia, olemme kirjoittaneet vammaispalvelupäällikölle, ja hän laittaa sosiaalityöntekijän heti asialle. Näin on monestikin vältytty valitusprosessilta ja pääasia on, että asia hoituu.

 Seurakunta on hyvä yhteistyökumppani. Tiloja ja luennoitsijoita saadaan, ekumenia pelaa  ja vammaisille tarkoitettu ryhmäkin on. Yhdistyksemme jäsen on yhteyshenkilönä ja tapahtumista tiedotetaan.

 Muiden vammaisjärjestöjen kanssa järjestetään jonkun verran yhteisiä tapahtumia. Mm. Omaishoitajien Yhteinen Polku-  ja OmaisOiva-projektien vuoksi  on ryhmä, joka järjestää yhteisiä tapahtumia. Liikunnan puolella on yhteisiä keilailu-, curling- ja bocciailtoja.

 Vammaisneuvostossa ja esteettömyysyhdistyksessä on jäsenemme mukana  ja sitä kautta saadaan tietoa eteenpäin. 

 Aluetoimintaan osallistuminen ja sen merkitys?

 Aluetoiminta on ollut tärkeä juttu. Aiemmin oli isot tapahtumat ja väkeä lähti kauemmaksikin. Nyt tilanne on muuttunut: Väki ei jaksa niinkään lähteä yli yön matkalle tällaisiin tilaisuuksiin. Lisäksi yhdistyksellemme ominaista on esteettömän, hissillisen auton tarve, koska meillä lähtee pyörätuolinkäyttäjiä runsain määrin matkaan. Meillä täällä Itä-Suomessa on 21 yhdistystä ja välimatkat ovat pitkiä.

 Yhdistyksestämme on ollut aiemmin alueohjausryhmässä edustaja ja sitä kautta on syntynyt kipinää yhdistykseen. Niinpä meiltä on oltu ahkerasti osallistumassa  ”Akkain Akatemiassa” ja tänä vuonna ukotkin heräsivät Vesileppikseen.

 Lieksaan meitä osallistui heinäkuun 1. päivänä pidetyille kulttuuripäiville kaksikymmentä henkilöä ja tapahtuma oli virkistävä. Tarvetta tapaamisille siis on. Aluetoiminta on muuttunut. Tarvetta sille kuitenkin aluetoiminnalle on olemassa. Onneksi meillä on siellä Savossa päin hyvä järjestötyönsuunnittelija, jolta saa tietoapua ja sääntömääräiseen kokoukseemme puheenjohtajan.

 Nuorten toiminta, osallistuminen ja heidän panoksensa yhdistyksessänne?

 Niin, nuorten. Kysymyksesi on vaikea.

 Nuorten toiminta on ollut vilkkainta 1940 ja 90-luvuilla. Nyt samat ”nuoret” ovat toiminnassa mukana. Osa on jo nukkunut pois.

 Nykyinen nuorten toiminta ”oli lähteä” liikkeelle muutama vuosi sitten. Aika vaan oli sellainen, että nuoret lähtivät opiskelemaan ja menevät mielitiettyjensä luokse eri paikkakunnille. Haikeana totean, että uudet  paikkakunnat ovat saaneet hyviä, hyvin opetettuja ihmisiä toimintaan mukaan.  Hyvä esimerkki on Osku Timonen,  nyt juhlassa mukana.

 Kun suunnittelimme  juhlamme jälkeen pidettävää nuorten iltaa, niin kävimme läpi jäsenluettelomme. Totesimme meillä olevan 35 alle 45-vuotiasta jäsentä. Huhhuh…

 Yhdistyksemme jäsenten keski-ikä on yli yhdistyksen ikävuosien eli reippaasti yli 70 vuotta. Nuorten tapahtuma pidetään tänään, alkaen Vesselissä klo 17, ja jatkuu sitten sovitulla tavalla. Ja paikalle on tulossa sopiva jengi. Siitä se taas piristyy. Puheenjohtajan pitää olla positiivinen.

 Yhdistyksen ja oma tähtihetkesi yhdistyksenne toiminnassa?

 Kun pöytäkirjoja lukee, tähtihetkiä on ollut silloiseen aikaan 40- ja 50-luvuilla, kun on saatu kokoontumispaikka hankittua. Viimeisimpänä on ollut kesäkodin saaminen Jaamanlammelle valmiiksi monien prosessien jälkeen. Talkootyö on saanut täyttymyksensä. Invalidiliiton retkeilypäivät Taisto Kilpeläisen puheenjohtajakaudella sekä monet retket, yhdistysvierailut, ystävyyskaupunkimatkat vuosikymmenten aikana, kaikki ne ovat olleet täyttymyksiä.

 Oma tähtihetkeni on ollut neuvontatyössä. Aina ja joka kerta, kun olen saanut neuvottua jonkin asian oikeaan päätökseen monien vaikeuksien jälkeen, olen tuntenut tosi suurta onnen tunnetta. Tästä on muutamia vuosia aikaa, kun olin saanut viestin ja puhelun, että olimme onnistuneet hakemuksessa Kelaa vastaan. Vammainen (asiakas) oli todella liikuttunut tästä asiasta. Olin niin onnellinen, että itkin. Tämä tapaus on jäänyt erikoisesti mieleen, koska aistin sen, miten tyytyväinen neuvottu oli.    

Keitä haluat erityisesti kiittää toimintanne hyväksi tehdystä työstä?

 Meillä on ollut vuosikymmenten aikana paljon kiitettäviä. Kukin aikanaan on johtanut yhdistystä sen ajan vaatimalla tavalla. Jäsenet ovat tehneet yhdistyksen.

 En uskalla sanoa nimiä, koska luettelo olisi pitkä, joten kaikki ovat olleet arvokkaita renkaassamme. Jos nyt kuitenkin yhden esimerkin tuon esille, jo poisnukkuneen Otto Heikuran. Oli todellinen vammaisten asioiden edelleen viejä. Hän oli yhdistyksessä puheenjohtajana 1964-65 sekä toimi järjestösihteerinä Invalidiliitossa sekä toiminnanjohtajana yhdistyksessämme aina 70-luvun loppupuolelle saakka. Hän ajoi voimakkaasti palvelutalon saamista Joensuuhun. Ensimmäinen sellainen tulikin 1974. Hänen sydämensä ja kotinsa oli avoin kaikille asioille, jotka edesauttoivat vammaisten ihmisten elämää.

 Tämän hetken kiitettäviksi mainitsen kaikki täällä olevat. Ojennamme tänään kolmelle yhdistyksemme hyväksi toimineelle yhdistyksen pöytästandaarin. Perustelut tulemme sanomaan siinä yhteydessä. Joensuun kaupunki, seurakunnat ja eri yhteistyötahot ovat tärkeitä toiminnassamme. Kaikille kiitos.

 Yhdistystänne koskevat lähiajan haasteet?

 Surullinen loppukysymys!

 Yksi viimeisen kymmenen vuoden aikana kasvanut haaste on, että yhdistykselle pitää saada uusia toimijoita.  Aiempien vuosien toimijoita ikääntyy ja poistuu keskuudestamme.  Joko taustalle tai ihan vastuullisiin tehtäviin pysyvästi. On vain niin, että uusia aktiivisia toimijoita on entistä vaikeampi löytää.

 Myös monet nuorisotoiminnassa aiemmin mukana olleet, nyt noin 35 – 50-vuotiaat jäsenet ovat joko muuttaneet pois paikkakunnalta tai vaihtaneet yhdistystoiminnan johonkin muuhun. Vaihtoehtoja tehdä ja toimia on toki vammaisillekin nykyisin paljon enemmän kuin aiemmin ja internetissä toimivat keskusteluryhmät tuovat siihen oman lisänsä.

 Eli, mistä saadaan toimijoita? Tietokoneet ja internet ovat sekä antaneet että ottaneet yhdistystoiminnassa. Haastetta riittää.

 Omistamamme tilat ovat käytettävissämme, mutta niissäkin on haasteensa. Nekin vanhenevat. Tarvittaisiin SOTE niitäkin varten, toisin sanoen rahaa ja maksukykyä.

 Yhteiskunta ympärillämme on rikkonainen. Miten jaksamme pitää huolta vammaisistamme, heistä jotka tarvitsevat vielä palveluitamme. Kaikilla ei ole tietokoneita, ja tiedottamista tarvitaan sekä entisellä että uudella tavalla. Vanhat jäsenemme ovat kiitollisia vähäisemmästäkin. Heille olemme vielä tärkeä toimija.

Muutoin pidämme suhteita kunnossa, päättäjiin ja yhteistyökumppaneihin. Invalidiliitto on tärkeä, ja sieltä tulevaa koulutusta ja tietoa tarvitsemme. Luotan kuitenkin tulevaankin. Vaikka lama nakertaa, uskon että Eino K. Kalervon, joka oli perustamassa Invalidiliittoa, luomaan aatteen paloon, että se säilyy ja 70-vuotistaival yhdistyksessä saa hyvää jatkoa.  

Kiitos kaikille yhteisistä vuosista.